Tarinamme

SF-C KERAVA

Yhdistyksen toimintaa käynnisteltiin keväisenä viikonloppuna vuonna 1991 kymmenen innokkaan karavaanariperheen toimesta. Alusta alkaen etsittiin omaa aluetta ja sellaiseksi vuokrattiin Säyhteen Lomakeskus Iitistä. Ensimmäiset treffit siellä olivat jo juhannuksena 1992 50 vaunukunnan kesken. Yhteisiä tapahtumia ja treffejä järjesttiin, julkaistiin omaa tiedotelehti Keravaanaria, suunniteltiin oma logo ja lopulta vuonna 1997 solmittiin Nastolan kaupungin kanssa vuokrasopimus Kangaslammen leirintäalueesta. Kangaslammen aluetta on kehitetty jatkuvasti ja uusi alueen laajennus otettiin käyttöön keväällä 2019.


Historiaa ja nykypäivää

Katsaus alkuaikoihin

"Kokoonnutaan yhteen ja vietetään ikimuistettavia hetkiä" on lähes suora lainaus SF-Caravan Kerava ry:n ensimmäisestä toimintakertomuksesta. Tämä visio elää edelleen ja ohjaa toimintaamme eteenpäin. Tässä oleva lyhyt historian katsaus on koottu ensimmäisestä toimintakertomuksesta sekä Onni Rinteen kertomasta.

Alkutaival

Keravan yhdistyksen toiminta käynnistyi toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Pornaisissa vuonna 1991, kun kymmenen karavaanariperhettä kirjoitti nimensä perustettavan yhdistyksen puolesta.

Lue lisää


SFC-Kangaslampi
Alhaistentie 77
15560 NASTOLA 
p. 044 978 3822
 
2021 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita